tiistai 29. syyskuuta 2009

Voi tuijaa :(


Jo kaksi talvea ruukussa portailla olleiden tuijien lehvien seassa pilkottaa ruskeaa :(. Kasteltu on, mutta ehkä menneenä lämpimänä kesänä olisi pitänyt kastella enemmän.

maanantai 28. syyskuuta 2009

Perennat istutettu!


Purkkeja tyhjeni oikein urakalla, mutta mikäs istuttaessa kun alue on valmiina. Istuttamatta on enää puuvartisia.

Syksyä!


Istutin takaterassin koristeeksi ruukkuun hopealankaa, pienen katajan ja pallokrysanteemin. Kesäistutuksesta hengissä olivat muratti ja lumihiutale, joten jätin ne vielä paikalleen. Olin laiska :)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Iirispostia Ranskasta :)

Vihdoin saapuivat iirikset ja päivänliljat jotka tilattiin jo keväällä. Oli jo aikakin!

Tulivat kyllä Suomeen jo elokuun alkupuolella, mutta saapuivat Mikkeliin vasta tänään. Juurakot olivat rutikuivia, joten pääsivät heti vesiastiaan virkistymään... toivottavasti virkistyvät vielä!

Näky on kyllä surkea :(






Parhaiten taitavat selvitä jatkokuljetukseen maassa, joten istuttamaan vaan..


lauantai 19. syyskuuta 2009

Iirikset


Kuva ei näytä paljon miltään, mutta siinä on iiriksiä, jotka tulivat rosirikselta.. Iirikset pääsivät tänään maahan, mutta vain väliaikaiseen paikkaan. Niiden varsinainen paikka ei ole vielä valmis ja tuskin valmistuukaan enää tänä syksynä, sillä se vaatii melko paljn lapioimista. Mutta kerätköön voimia koira-aidan vierellä, siitähän ne on sitten helppo siirtää lopullisille paikoilleen.
Maahan pääsivät myös eilisestä saaliista posliinirikko, etelänmunkki, kimikki, rentoakankaali sekä pari tuntematonta..

perjantai 18. syyskuuta 2009

Pihavierailulla


Hortensian luota tarttui mukaan pari taimea.. ei siis pelkoa tyhjien purkkien syndroomasta! Kiitos Hortensia :)

Karheeta!

Tänä aamuna oli nurmikko jäässä!

tiistai 15. syyskuuta 2009

Pihapuuhailua

Tänään siirtyi japaninhappomarja, yksi maksaruoho ja sinilaakakataja. Ai niin ja pinkki syysleimu muutti keltaisesta penkistä uudelle istutusalueelle. Uuteen kotiin pääsivät purkeista kiinanlaikkuköynnös, kärhö 'Albina plena', mahonia sekä tuoksuorvokki. Purkit vähenee..

Lisäksi aloin kaivamaan istutuskuoppaa suklaakirsikalle. Kiveä kiven vieressä :/. Joskus aikaan miekka ja kivi alueella on ollut viini- ja mehutehdas ja sieltä on vienyt alarinteeseen järveä kohti jonkinlainen kivillä täytetty puro, liekö sen aikainen salaoja tai jotain. Epäily on että aloin kaivamaan juuri sen kohdalta ja siinähän ei ole mitään järkeä, sillä nykyäänkin rinteestä tulevat sadevedet ohjautuvat osittain tuohon puroon. Täytynee etsiä suklaakirsikalle parempi paikka..

maanantai 14. syyskuuta 2009

Pihapuuhailua

Tänään muutti kolme peittokurjenpolvea 'Moskovan kaunottaren' juurelle. Lisäksi vaaleanpunainen herukka 'Aili' löysi paikkansa. Eli neljä purkkia tyhjeni. Tosin kauhun tasapaino keikahti miinukselle koska löysin 6-packin maksaruohoja odottamassa istutusta..



Jo kotiutuneista kasveista uuteen paikkaan siirtyivät korallikanukka ja nimetön perenna.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Uusi istutusalue tänään


Istutus on päässyt hyvään vauhtiin, tosin vielä on tilaa. Tähän mennessä uudelle alueelle ovat muuttaneet:

pallotuija
rentoakankaali
tarhakylmänkukka
muutama pikkuinen jouluruusun siementaimi
saksankurjenmiekkaa (tämä siksi että sitä oli ylimääräistä, tuskin jää siihen)
nukkeruusu
marjasinikuusama
sinisiilikuusi
pesäkuusi
kellopeippiä
kaunokaista
punahattu
iiris 'Jack Attack'
tarhakotakuusama
syysvuokko
palleromäkitervakko
pioni 'Nymphe'

Ennestään siinä asuivat helmiorapihlaja, kärhöt 'Miss Bateman' ja 'Rüütel'. Neiti muutti siihen tänä kesänä, virolainen kaunotar vuosi sitten.

Kuvassa näkyvät tyrkyllä peittokurjenpolvi, suklaakirsikka ja Jästi, mutta ne ovat menossa muualle.

Purkkeja tyhjeni tälle alueelle toistaiseksi 11, loput kasvit siirretty muualta!

Ai niin, edellä mainittujen lisäksi 'The Fairy' muutti ruusupenkkiin ja 'Ailille' on paikka valmiina!

torstai 10. syyskuuta 2009

Hiirenkorvalla todellakin..



Viherpeukaloilta tilatut kuunliljojen juurakot lähtivät hyvin kasvuun paitsi 'Blue Mouse Ears' joka oikuttelee. Toisessa kuvassa normaalisti kasvanut lehvästö, toisessa kuvassa toisesta juurakosta kasvanut outo tappi..

Daalia 'Romeo'

keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Istutusta vaille valmis!


Tänään tuli valmiiksi uusi istutusalue. Loput ruohotuppaat pois ja muutama kottikärryllinen multaa tilalle. "Muutama" kottikärryllinen koetteli voimia, sillä multa oli märkää ja sen vuoksi raskasta kärrätä. Kottareihin lapioidessa tarttui ikävästi lapioon. Mutta tulipahan tehtyä ja nyt alue on istuttamista vaille valmis :). Siihen muuttaa ainakin pallotuija, sinisiilikuusi ja pesäkuusi. Loput asukkaat katsotaan sen mukaan mitä tilaa jää.. alueen koko on noin 6 neliötä, kuva ei ehkä kerro totuutta.

Tänään oli muuten todella ihana sää! Yli 20 astetta lämmintä ja vaikka oli kova tuuli, oli lämmintä. Ehkä syksyn viimeinen kesäinen päivä?

Sehän näyttää siltä kuin olisi ollut siinä aina!


Tänään siirtomääräyksen saivat Saarinen-niminen pensashanhikki ja toinen lumikärhö. Saarinen ;) muutti koira-aidan viereen ison kiven juureen ja lumikärhö toivottavasti kiipeilee ensi kesänä orapihlajapuussa eikä suuttunut siirtämisestä. Lisäksi siperiankärhö pääsi maahan männyn juurelle.

tiistai 8. syyskuuta 2009

Kuusiaidan vierellä




Uuden istutusalueen taustalla näkyy kuusiaidan edusta. Siellä oli sama ongelma kuin vuorimäntyjen kanssa, eli alue ei koskaan ollut siisti koska rinnettä kuusien alta oli hankala leikata.

Ratkaisu: ensin täytemaaksi rinnettä loiventamaan ruohotuppaita ja muuta multavaa kamaa, sitten päälle mooonta kerrosta sanomalehtipaperia ja sitten päälle kerros multaa. Toimi hyvin! Tämä siis tehty kesällä 2008 ja samalla istutettu hopeapallokuusi ja kaksi kartiovalkokuusta sekä pikkutalviota. Kesällä 2009 kaivoin kuusten välistäkin ruohon pois ja rajasin alueen yhdeksi isoksi istutusalueeksi. Asukkaina on pikkusydäntä, vaaleanpunainen särkynyt sydän, rentoakankaalia ja kevätkaihonkukkaa, paria erilaista valkotäpläpeippiä sekä kellopeippi, pari kuusamaa sekä tuivio ja sinilaakakataja.

Alimmaisessa kuvassa tämänhetkistä tilannetta, joka näkyy myös vähän edellisessä postauksessa. Katsotaan miten tilanne tästä taas muuttuu.. sillä puutarhassahan mikään ei ole pysyvää!

maanantai 7. syyskuuta 2009

Tänään kaivettua!



Ensin ajattelin että kaivan vain istutuskuopan pesäkuuselle, sitten keksin että peittokurjenpolvi kävisi hyvin sen vierelle, joten kuoppa vähän laajeni. Sitten totesin että mitäpä sitä nuukailemaan, ei se lapio siitä kulu, joten kaivan saman tien vähän enemmän. Muutenkin ollut suunnitelmissa tehdä kärhökaaren ali ruohokäytävä jonka molemmin puolin on istutuksia. Eli toisin sanoen, taas lähti käsistä. Mutta käytävä alkaa muotoutumaan.

Taas tunnistamaton..


Näitä Honkkarista eurolla pari vuotta sitten hankittuja. Tyrkkäsin sen vanhan omenapuun juurelle ja joka kesä se kasvaa korkeammalle, nyt on parimetrinen. Voisiko olla kilpikierto?

Edittiä: tämä on luultavasti aasiankilpikierto!

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Portin vierusta


Koira-aitauksen aidan vierellä kasvaa kaikenlaista. Aidan sivusta on vaikea pitää siistinä kun ruohonleikkurilla ei pääse riittävän lähelle mutta toisaalta siimaleikkurinkaan kanssa ei viitsi alkaa heilumaan. Ratkaisu: kaivetaan nurtsi pois!

Tämä valmistui pari viime viikonlopun aikana. Aitauksen puolella on jalosyreeni 'Moskovan kaunotar', joka todellakin on kaunotar kukkiessaan valkoisin, kerratuin kukin. Aidan ulkopuolella on korallikanukka, joka ehkä vielä vaihtuu johonkin muuhun pensaaseen, ja perennoja.

lauantai 5. syyskuuta 2009

Piis, laav and hapiness

Kuvassa jaloruusu 'Peace' jonka kukka on todella kaunis.



Tänään tyhjeni 8 purkkia, mikä on todella hyvä suoritus.. varsinkin kun aikaa oli käytettävissä vain puolitoista tuntia! Koiraportin viereiselle istutusalueelle pääsivät:

2 kpl grönlanninhanhikki 'Nuuk' (nämä pilkoin vielä pariin osaan)
tarha-alppikärhö Rosy O'Grady
pari sedumia, 'Bertram Anderson' ja joku F-kirjaimella alkava lajike
mehitähti
unikko Patty's Plum, kevään juurakkokasvatuksia
samoin marskinlilja, jossa ei valitettavasti ole hirveästi elonmerkkejä (laitoin kuitenkin maahan jos se vaikka innostuisi..)

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Viherlandiassa!

Tällä kertaa ei lähtenyt käsistä! Ainakaan jos vain perennat lasketaan, sillä niitä ostin kaksi. Puuvartisia lähtikin mukaan enemmän.

Perennat:
rentoakankaali 'Burgundy Glow'
tuoksuorvokki

Sipulikukat:
Crocus 'Species Cream'
Narcissus 'White Marvel'
Allium 'Karataviense'
Nascissus 'Sir Winston'

Muut:
kotimainen kataja 'Jästi'
sinisiilikuusi
mahonia 'Apollo'
tarhakotakuusama 'Monet'
Tulikuusama
Suklaakirsikka
Vaaleanpunainen herukka 'Aili'
Marjasinikuusama
Maanpeiteruusu 'The Fairy'

tiistai 1. syyskuuta 2009

Hankalat vuorimännyt


Tässä oli aiemmin vain kaksi vuorimäntyä ja niiden ympäriltä oli ärsyttävää leikata ruohoa.. siitä ei koskaan tullut siisti.



Ratkaisin asian kaivamalla nurmikon pois mäntyjen ympäriltä ja istuttamalla siihen havuja ja perennoja. Tämä reuna on suht valmis, muissa riittää työstämistä.. vaikka olenkin sitä mieltä että puutarha on kuin sisustus, se ei ole koskaan valmis! Vasemmassa reunassa eilen kuvatut jouluruusut.