keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Puutarhahörhöilyn satoa

Puutarhuri on hengissä.. väsyneenä raskaiden parin vuoden jälkeen, mutta hengissä! Moni nurkka on pihalla rempallaan ja pitäisi tehdä sitä ja tätä ja tuota, mutta stressiä ei saa puutarhasta ottaa. Ei se sieltä karkaa ja rikkiksetkin odottavat kitkijää - valitettavasti. Eilen illalla tosin naapurin kissa kävi närppimässä kitkentäjätteitä ja yritin ehdottaa sille samojen kasvien nakertamista suoraan kukkapenkistä. Tulkitsin paikalta poistumisen juuri kitketylle alueelle pissien kieltäytymiseksi :) Mutta täällä puutarhailu siis jatkuu rennolla otteella edelliskesän laiminlyöntejä korjaten.

Ensimmäistä kertaa aikoihin oli myös aikaa ja energiaa osallistua seudun puutarhahöperöiden reissulle. Klorofyllin idän ja kaakon osaston kanssa käytiin pari viikkoa sitten Tuomiojan tarhalla Kangasniemellä ja Tommolan tilalla Leivonmäessä. Ensimmäisen paikan saalis oli vaatimaton, vain kolme purkkia, mutta toisesta planttuja lähti mukaan useampi. Päivä oli helteinen ja taisin saada reissulla auringonpistoksen. En siksi että puolustelisin sillä kasvihankintoja, vaan ihan oikeasti, sillä kärsin illalla palelusta ja huonovointisuudesta. Auringonpistoksesta huolimatta päivä oli oikein onnistunut ja antoisa!

Muihin taimisto-ostoksiin täytyy palata sitä mukaa kuin saan niitä istutettua ja taimien ympäristöä siivottua, mutta tässä kaksi mitkä eilen pääsivät maahan.

Pidän kovasti mehitähdistä ja mehiparrasta ja muistakin kivikkoon sopivista kasveista. Talon edustan ylimmälle muurikivitasanteelle istutin Tommolasta hankkimani marmorimehitähden Sempervivum marmoreum. Valkoiset pilkut eivät ole tyypillinen ominaisuus marmorimehitähden habituksessa, vaan johtuvat kastelukannun pohjalle jääneestä kalkista joka kasteluveteen yhdistettynä teki valkoisia pisaroita kasvin pinnalle. Huomiselle luvattu sade huuhtonee ne pois...    


Samaiselle muurikivitasanteelle  maksaruohojen seuraksi muutti myös Tommolasta hankittu varpulinnunruoho Polygala chamaebuxus. Vaaleanpunaisen ja keltaisen yhdistelmä laittaa värisilmäni siristelemään, mutta jos luonto on luonut kasvin tällä yhdistelmällä, mikä minä olen sitä moittimaan. Naapurissa asuu keltamaksaruohon ja lyydianmaksaruohon lisäksi mm. lusikkamaksaruohoa, joten samanlaisia sävyjä alueelta löytyy jo ennestäänkin.


Riitelev.. tai siis epätavallisesta väriyhdistelmästä huolimatta pikkuinen on valloittavan suloinen ja siksi se lähtikin taimistolta mukaan vaikka normaalisti pyrin suosimaan helposti menestyviä kasveja. Ainavihannan varpulinnunruohon kohdalla on varottava talvimärkyyttä ja kevätahavaa. 

Ei kommentteja: